Joukkueet

”Tosissaan, mutta ei totisesti”

Kissojen junioritoimintaa ohjaavat kaksi periaatetta, jotka ovat ”Tosissaan, mutta ei totisesti” ja ”Kerran Kissa, aina Kissa”. Junioritoiminnassa harjoittelu ja pelaaminen tapahtuu tavoitteellisesti, mutta lapsen ja nuoren tervettä minäkuvaa, tervettä urheilijakuvaa ja kunnioitusta lajia kohtaan korostaen. Tavoitteena on saada positiivisia onnistumisen kokemuksia pakkovoittojen sijaan. Kannustamme myös muiden lajien ja harrastusten harjoittamiseen, sillä näemme niiden tukevan jalkapalloharrastusta.

Tärkeintä Ilves-Kissojen junioreissa on se, että pelaaminen on mukavaa! Toivomme, että lapset ja nuoret saavat jalkapallosta itselleen mielekkään, jopa elinikäisen harrastuksen ja voivat niin halutessaan tavoitella tulevaisuudessa myös korkeampia sarjatasoja. Kilpailuelementti on vahvasti läsnä toiminnassa jo pienestä pitäen.

”Kerran Kissa, aina Kissa”

Ilves-Kissat on vuonna 1932 ystäväporukan Viipurissa perustama jalkapalloseura, joka siirtyi evakkoon Tampereelle vuonna 1940. Ystävysten perustaman seuran arvot ovat säilyneet tähän päivään asti seuran kaikkien joukkueiden toiminnassa.

Mielekkään harrastuksen ohella tavoitteenamme on, että lapset ja nuoret saavat jalkapallon parista elinikäisiä ystäviä. Kerran Kissa, aina Kissa tarkoittaa sitä, että seurassa on mahdollista viettää hienoja hetkiä ystävien kanssa lapsuudesta aina aikuisiälle asti. Sosiaalisten taitojen ja suhteiden kehittäminen, sekä pelin ja toisen pelaajan kunnioituksen opetteleminen ovat pääarvoja, joita seurassamme vaalitaan.

T9 (2014)

Lisätietoa joukkueesta ja sen toiminnasta antaa Pekka Vappula, Pekka.Vappula(a)ilveskissatjuniorit.fi / 040 487 0802. Joukkue harjoittelee 2 kertaa viikossa.

P9 (2014)

Lisätietoa joukkueesta ja sen toiminnasta antaa Hans-Mikael Helenius / 050 523 7297. Joukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa.

Pojat 12 (2011)

Lisätietoa joukkueesta ja sen toiminnasta antaa Jarno Soininen / 040 523 1523. Joukkue harjoittelee kolme kertaa viikossa.

P11 (2012)

Joukkue pelaa ikäluokan liigaa ja harjoittelee 2-3 kertaa viikossa. Lisätietoa joukkueesta ja sen toiminnasta antaa Pekka Vappula / 040 487 0802.

Pojat B juniorit (2005-2007)

Poikien B juniorit on uudehko joukkue. Kesällä pelaamme Palloliiton kakkosta ja talvikaudella harjoituspelejä. Joukkue harjoittelee talvella kahdesti viikossa; Kaupissa ja Kissat-Hallilla. Otamme toimintaan myös 2003-2004 syntyneitä A poikia, joilla on jo futistausta. Perusteilla uusi joukkue!

Lisätietoa joukkueesta ja sen toiminnasta antaa Erja Koljonen, bukragalleria@gmail.com / 046 688 8230

Uudet joukkueet ovat meille tervetulleita!


Kiinnostaako Ilves-Kissojen junioritoiminta muissa ikäluokissa tai haluatko perustaa uuden juniorijoukkueen Ilves-Kissoihin? Ole yhteydessä alla olevasta linkistä.

Uuden joukkueen perustaminen Ilves-Kissoihin on helppoa, sillä meillä on siihen tarjota valmis konsepti ja selkeä toimintamalli.